tiistai 16. syyskuuta 2008

Alkoholismi vaihtuu uskoon


Bush on myöntänyt juoneensa liikaa kansalliskaartin aikoina ja hän on kuvannut käyttäytymistään "vastuuttomaksi nuoruudeksi". Hänet pidätettiin törkeästä rattijuopumuksesta 1976, ja hän menetti ajokorttinsa vuoteen 1978 saakka.



Bush sanoo olevansa uudestisyntynyt kristitty, eli hän on kokenut ns. uskoon tulemisen. Vuonna 1977 hän tapasi kirjastonhoitaja Laura Welchin. He menivät naimisiin kolmen kuukauden seurustelun jälkeen ja asettuivat Teksasin Midlandiin. Kaksostytöt Jenna ja Barbara Bush syntyivät 1981. Bush erosi anglikaanikirkosta ja liittyi vaimonsa metodistikirkkoon. Bush itse kertoo, että hänen uskonnollisuutensa taustalla on alkoholismi, josta hän pääsi eroon Jumalan avulla 40-vuotispäivänsä jälkeen. Bush toi kirkot mukaan sosiaaliturvan toteuttamiseen. Hän laajensi osavaltion rahoitusta uskonnollisille järjestöille, jotka järjestivät koulutusta, alkoholi- ja huumeriippuvuushoitoa ja perheväkivallan estotyötä. Eroonpääsy alkoholista nosti uskonnollisuuden hyvin korkealle Bushin elämässä. Kuvernööri Bush allekirjoitti 17. huhtikuuta 2000 säädöksen, jolla 10. kesäkuuta julistettiin "Jeesus-päiväksi" Teksasissa.
Bushia on arvosteltu perustuslain määräämän kirkon ja valtion eron rikkomisesta.

Ei kommentteja: