tiistai 2. syyskuuta 2008

Vaikuttaminen hallituskauden aikana

Kautensa alussa vuonna 2001 hankki tukea veronalennushankkeilleen. Hänen talouspoliittisen linjansa mukaan käyttämättömät valtion varat tuli palauttaa veronmaksajille; Bushin mukaan veronalennus elvyttäisi taloutta ja loisi työpaikkoja.

  • sai aikaan 1 350 miljardin dollarin veronalennuksen 10 vuoden aikana
  • seurauksena työttömyys saavutti huippunsa (6,2 %) kesällä 2003 ja on alentunut sen jälkeen

Bush allekirjoitti 9. elokuuta 2001 lain, jolla sallittiin liittovaltion varojen käyttö kantasolututkimukseen, jos ihmisalkioita ei tuhota solujen saamiseksi.

Aiemmin Bush kiisti jyrkästi ilmastonmuutoksen olemassaolon ja ilmansaasteiden yhteyden ilmastonmuutoksen voimistumiseen. Sittemmin Bush on myöntynyt ettei se kiistä ilmastonmuutoksen olemassaoloa, mutta hänen hallintonsa ei ole halunnut rajoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä laeilla tai sitovilla määräyksillä.

Yhdysvaltain jouduttua terroristihyökkäyksen kohteeksi Bush julisti niin sanotun terrorismin vastaisen sodan alkaneen. Tämän julistuksen syyksi on arveltu mm.

  1. Yhdysvaltain hallituksen ja joidenkin sen liittolaisten päämäärä saavuttaa maailmanmarkkinoiden vapauttaminen kapitalismin puolesta

Pian iskujen jälkeen Bush antoi NSA:lle määräyksen tiettyjen puhelujen seuraamisesta ilman FISC:in (?) määräystä ulkomaiden tiedustelunvalvontalain vastaisesti

Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan joukot aloittivat 7. lokakuuta 2001 Afganistanin pommitukset. Yritykset surmata tai vangita al-Qaidan johtaja Osama bin Laden epäonnistuivat, kun hän pakeni joulukuussa 2001 vuoristoiselta Tora Boran alueelta. Myöskään al-Qaidan kakkosmiestä tohtori Aiman al-Zawahria tai Afganistanin Talibanin johtajaa Mullah Omaria ei ole saatu kiinni.

Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin aiheutti ennennäkemättömän suuria mielenosoituksia ympäri maailmaa. Myös Yhdysvalloissa nähtiin jatkuvia suurmielenosoituksia rauhan puolesta ja sotaa vastaan. Sodan syynä oli suuri epäilys Irakin Saddam Husseinin pyrkivän aloittamaan ydinaseiden käsittelyn, sekä se että Irakilla epäiltiin olevan biologisia ja kemiallisia aseita ja ohjuksia, joiden kantomatka ylittäisi YK:n määräykset.

Kritiikin aiheita Irakin sodasta:

  • Yhdysvaltain Irakissa olevat joukot ovat joutuneet usein aseellisten hyökkäysten kohteeksi
  • Yhdysvallat on menettänyt yli 3 000 sotilasta
  • Irakissa on kuollut arviolta jopa 1,2 miljoonaa siviiliä + muut eriasteisesti haavoittuneet
  • Washingtonissa järjestettiin yli 10 000 henkilön mielenosoitus Irakin sotaa, amerikkalaisten vetäytymistä ja Bushia vastaan - Bush haluttiin haastaa oikeuteen sotarikoksistaan

Hurrikaani Katrinan iskettyä (2005) melkein neljäsosa yhdysvaltalaisista syytti yksinomaan Bushia siitä, ettei New Orleansin tuhoissa autettu riittävästi.

Huonoimmillaan Bushia on kannattanut 30% yhdysvaltalaisista. Mielipidetiedustelujen perusteella nykyäänkään 71% amerikkalaisista ei hyväksy hänen tapaa hoitaa virkaansa. Bush joutui myös salamurhayrityksen kohteeksi.

Bushin hallintoa on syytetty kidutuksesta, ja etenkin vesikidutuksen käytöstä, kun he haluavat saada terroristiksi epäillyltä tunnustuksen.

  • Yhdysvaltain senaatti sääti lain, joka olisi kieltänyt yksiselitteisesti vesikidutuksen käytön, mutta presidentti Bush esti lain voimaantulon veto-oikeudellaan.
  • Bushin mielestä kiduttamisen avulla Bushin hallinto voi toimia tulevaisuuden terrori-iskuja vastaan

Ei kommentteja: